Voi elämä, miten mua jännitti se ultra! Samaan aikaan sitä odotti, kuin kuuta nousevaa ja pelkäsi, kuin tuomiopäivää. Lopulta se hetki koitti ja vapisin siellä kuin haavanlehti.
Jokainen sekunti tuntui siltä, että kohta se kuva siihen lävähtäisi, mikä taas muuttaisi mun tulevaisuuden. Ja niin se hetki sitten tuli…heti näin, ettei kohtu ollut tyhjä, ennen kuin lääkäri kerkesi sanomaan mitään ja seuraavaksi mies jo hihkaisi: ”Onks toi sydän”, ennen kuin lääkäri kerkesi edelleenkän mitään sanomaan, muuta kuin vastaamaan miehen kysymykseen, että ”on”.
Samassa stumppi rupeskin heiluttelemaan raajojaan ja nähtiin sekin muutamaan otteeseen ruudulla. Sydän löi kiivaasti, säännöllisesti ja vahvasti. Pääperämitta vastasi täysin linjassa hedelmöitysajankohdan kanssa. Ruudulta oli laskettavissa tosiaan kaikki kädet ja jalat tallella. Kaikki oli juuri niinkuin pitääkin olla 🙂
Kyyneleet vaan valuivat poskia pitkin ja mies silitti hiljaa mun päätä 🙂
Nyt on hyvä mieli! Voihan tässä vaikka mitä vielä käydä, mutta näin pitkälle en ole koskaana aikaisemmin päässyt! Ihanaa kesää kaikille!
Pershetelmän kaipuu 