Lisää Rennietä!

Potkut tosiaan vahvistuneet…ja myös närästys! Se alkoi iltaisin ja siitä selvisi ottamalla yhden Rennien. Nyt se on kokopäiväistä. Välillä korventaa niin paljon, että tuntuu, että saan sydänpysähdyksen! Googlasin, että närästyksen aiheuttaa keltarauhashormooni, joka löystyttää vatsalaukun suuta, niin että mahahapot pääsevät nousemaan ruokatorveen. MIkä inhottava tunne! Liitoskipuihin liittyi se, että niistä sentään ajatteli olevan jotain hyötyä synnytystä kohti, mutta närästyksestä ei ole kyllä mitään hyötyä ;D Välillä joutuu kyllä tunnin välein rouskutella Rennieitä. Viili aamulla ja illalla myös tuntuu vähän helpottavan poltetta.

Olen ottanut nyt muuten iisimmin, siis toki käynyt pitkilläkin kävelylenkeillä, yli tunnin metsärämpimisillä, tehnyt ahkerasti pihahommia ja kaikkea muuta ja tällaisella normaaliliikunnalla liitoskivut pysyneet kokonaan poissa. Olo ollut siis mitä mainioin. Liitoskipuja näytti siis tulevan vain, jos pingoin niin kovaa, kuin jaloista lähti. Siis kirjaimellisesti aivan täysiä kiihdytyksiä.

Energiataso pysynyt edelleen mainiona. Jopa vähän turhan energisenä. Muutamia kertoja olen havahtunut puuhailemasta jotakin, että pirulainen, kello on jo 02 arkiyönä ja aamulla olisi töitä, mitä ihmettä mä täällä vielä kukun??!! Neuvolassa hemoglobiini oli tällä viikolla yli 130 edelleen, joten rautatabletteja en edelleenkään tarvitse.

Että siis hyvin on jatkunut ja olo tuntuu tosi hyvältä (ja onneksi sitä Rennietä saa popsia) 🙂

Potkut!

No nyt niitä tuntuu! Huomenna olen rv 21+0!

Jotain kummia tuntemuksia oli jo viikolla rv 16, mutta sitten ei vähään aikaan mitään…kunnes tällä viikolla yllättäen alkoi ”naputtelu”. Tuntuu vain alaspäin, kohti virtsarakkoa tai sitten vasemmalla puolella, lähes kyljessä. Ei koskaan keskellä vatsaa tai oikealla puolella. Istukka mulla onkin edessä oikealla, joten se pehmentää kaiken sillä puolella tapahtuvan.

Pikkuinen koputtelee yleensä aina iltaisin selkeämmin, kun makaan oikealla kyljelläni. Nyt istun sohvalla risti-istunnassa ja koputtelee säännöllisesti alaspäin. Voi miten ihmeellinen pieni tunne!

Olin eilen ultrassa, kaikki hyvin! Hyvin oli kasvanut, mitat edelleen vastasivat viikkoja, ei mikään pikkusintti ollut vaan jämerä miehenalku, 440 grammaa näin 20+5 kokoisena.

Joutuu itseään nipistellä kyllä aika usein. Olen niiiiiiiin valmis vauva-arkeen kaikkine hyvine ja huonoinen puolineen!

 

Normaali pikku poika!

Rakenneultrassa käyty! Pelotti niin saatanasti! Mutta kaikki oli just niinkuin pitää, kaikki palikat kohdallaan, kaikissa arvoissa juuri niin keskimittaisena (normaalina) kuin vaan voi olla.

Sydän vaikutti hyvältä, 4 kammiota, virtaukset hyvät, samoin napanuorassa, Päivälleen edelleen oikean kokoinen, istukka keskellä edessä kuulema hyvässä paikassa riittävällä napanuoralla, aivot kunnossa, kaikki sisäelimet löytyivät, raajat tarkasteltiin kaikkia varpaita myöten Ja pieni asukas on kuulema pieni poika. Lääkärin mukaan ihan 100 % varmasti, kun esitteli sekä kivekset että peniksen 😉 Sitten lääkäri mätkäsi näytölle hetkeksi 4 D kuvaa ja oli kuin ilmetty isänsä! Ihan samanlainen otsa, poiskipäät, nenä ja leuka! Uskomatonta!

Ei oikein muuta osaa sanoa nyt. Olo ihan haltioitunut. Tuntuu, että nyt vihdoin on se vauvalupaus saatu. Toivottavasti päästään siis maaliin asti, hyvät olisivat edellytykset!

Hankin kotidoupplerin

Pitkään pelkojani tyynnytelläkseni mietin, hankkisinko kotidoupplerin.

Minua arvellutti rauhoittaisiko se minua ollenkaan. Jospa vain stressaisin entistä enemmän, jos en saisi sydänääniä kuulumaan. Lisäksi arvellutti onko tuollaisesta jotain haittaa sikiölle.

Lopulta ajattelin, että onhan neuvolankin laitteet varmasti paljon tehokkaampia, ei tuosta voi olla muutamaan kertaan muutaman minuttin viikossa sellaista haittaa, joka olisi kohtalokasta sikiölle. Lisäksi äänet oli saatu hyvin kuuluviin sekä Jorvissa, että kummallakin kerralla neuvolassa, joten olisi ainakin hyvät mahdollisuudet, että saisin ne kotidoupplerillakin kuulumaan.

Ajattelin, että jos en saa kuulumaan, pistän laitteen itse takaisin myyntiin ja menen heti neuvolaan tsekkaamaan asian.

Laitteen hinta minua vielä arvellutti, mutta päädyin sitten ostamaan käytetyn reilulla kahdellakympillä.

Ensimmäisen kerran kokeiltaessa aloitin aivan liian ylhäältä. Minulla kesti useita minuutteja, ennen kuin sain kuulumaan ensin istukan verenvirtausta ja sitä kautta kuuluvaa viu-viu-viu-viu nopeaa sykettä ja sitten ihan parin sekunnin ajan sain kuuluviin myös Stumpin tiheän, rytmikkään laukan ko-lonk-ko-lonk-ko-lonk-ko-lonk 🙂 Sitten äänet taas katosivat ja kuulin lähinnä vain oman hitaan sykkeeni.

Tänä aamuna yritin uudestaan. Laitoin liukastusvoidetta vatsalle, nyt ihan alas, navan alapuolelle ja aivan saman tien, kun laitteen painoin vatsalle tuli tuo tuttu rytmikäs nopea laukka. Monitori näytti sykkeen olevan 147-149 krt minuutissa. Voi miten ihana ääni! Kyllä huojensi taas ja minusta se oli ihana yhteinen rento lauantaiaamun hetki Stubun kanssa 🙂 Kyllä on jo nyt ollut hintansa arvoinen! Hyvillä mielin siis eteenpäin ja suosittelen vekotinta kyllä lämpimästi! Nyt tuntuu taas, ettei heti akuuttia huolta ole, ehkä kuuntelen sykettä taas joskus ensi viikolla, jos siltä tuntuu.

Olen onnellinen, että kärsin lapsettomuudesta…

…sillä ilman sitä en varmaan osaisi arvostaa tätä niin paljon, kuin nyt arvostan.

Tätä asiaa olen tänään kummastellut mielessäni. Asia lienee vähän sama, kuin Suomen iki-ihana kesä. Jos kesä olisi koko ajan, ei se tuntuisi niin ihmeellisestä. Nyt kun meillä on suurin osa vuodesta kylmää, välillä jopa ihan kammottavaa pimeyttä, ahmii sitä kesän fiilistä täysin sydämin ja ihan kaikkine vaikutuksineen. Jopa hyttyset ja kärpäsetkin ovat aika ihania. Kuuluvathan ne kesään 😉

Eilen liikuin aika paljon, ensin olin vähän juoksemassa koirien kanssa aamulla ja iltapäivällä kävin vielä reilun tunnin kävelylenkin kuntopolulla piskien kanssa. Sitten pistikin nivuseen…koko illan. Vnyttely auttoi hieman, mutta kipu tuntui koko ajan. Tänään on sitten vuorossa ollut pakarakipu. Alaselästä ihan oikeaan pohkeeseen asti ulottuva. Samanoloinen, kuin jos on korkea kuume ja lihaksia särkee kuumeessa. Luulisin, että näissä on kyse ollut vain iskiaiskivusta ja liitoskivuista. Sen sijaan, että olisin kipujani kironnut ja tuhahdellut kiukkuisena pitkin päivää, huomaankin ajattelevani kivuista huolimatta:

”Ihanaa, toivottavasti nämä ovat merkki siitä, että raskaus siis jatkuu ja hyvähän se vaan on, että vähän kerrallaan keho vain valmistuu synnytykseen, kun lantio löystyy.”

En ole koskaan ollut lapsirakas ihminen, lapset etenkään vauvat eivät edelleenkään aiheuta minussa oikein minkäänlaisia fiiliksiä…mutta uskon silti, että kokemusteni kautta osaan varmasti arvostaa helpommin asioita, siis mitä vaan raskaus ja mahdollinen äitiys tuo minulle eteen.Jos olisin ”pamahtunut” paksuksi ihan heti, en varmasti osaisi arvostaa tätä niin paljon. En sano, että kaikkien kohdalla on näin, ei varmasti ole. Kyse vaan siis minusta ja siitä minkälainen ihminen minä olen.

Uskon siis, että on ollut hyvä, että koin vaikeuksia raskautua. Se on ollut minulle vain hyvin opettavasta ja arvojani kehittävää. Olen melkeinpä voisi sanoa kiitollinen, että olen kokenut lapsettomuutta 😉

Nyt vaan toivon, että olen osani kärsimyksistä kärsinyt ja minun vuoroni päästä nauttimaan uuden elämän ihmeistä, ihan oikeaan elämään saakka 🙂

Sain postia: ”Hyvä odottava äiti”

”Seulontakoe Downin sydroomaan (trisomia 21) riskin toteamiseksi on valmistunut.Tulos on normaali, eikä lisääntynyttä riskiä ole todettu., Tulos ei anna aihetta jatkotutkimuksille. Tämä tutkimus antaa arvion ainoastaan Downin syndrooman riskistä paljastaen niistä noin 85%. Hyvää jatkoa raskaudellesi. Terveisin, HUSLAB”

Oikeastaan vasta tämän postin saatuani jäin miettimään, että entäs jos tulos olisikin ollut joku muu? Missä menee meidän raja? 85 % ei jostain syystä tunnu edes vakuuttavan varmalta tulokselta tässä suhteessa…mutta ehkä tämä on aihe, jota ei kannata miettiä enempää nyt, jos ei aihetta ole. Mielenkiintoista kyllä, että tähän vapaaehtoiseen seulaan heti ilmoittauduin, mutta en edes miettinyt tarkemmin, että entäs jos tulos olisikin joku muu. Onneksi nyt näin.

Kävin myös PCOSn takia jo tässä vaiheessa raskautta sokerirasitustestissä. Kyllä tuo pahamaineinen testi, jossa moni pyörtynyt tai oksentanut…vaan yllätys olikin toinen mulle. Juoma oli kuin vadelmanmakuista sokerilientä, sellaista paksua kuin säilykehedelmäpurkeissa. Meni ihan hyvin alas ja sitten rentouduin ja istuskelin kaikessa rauhassa sen pari tuntia, joka koneen kanssa meni tosi nopeasti. Ei tullut huonoa oloa, ei heikottanut ja mikä parasta, neuvolassa sain seuraavalla viikolla kuulla, että kaikki arvot olivat rajojen sisällä. Ei raskausajan diabetestä….ainakaan vielä siis.

Neuvolassa Stumppi paukutti hyvin kuuluvasti sydäntään 150 minuutissa ja löytyi heti. Uskomatonta ajatella, että nyt sen pieni sydän pumppaa jo 28 litraa vuorokaudessa, kun on menossa 15 raskausviikko.

 

Koskeeko tämä onni meitä?

Siinä se nyt olis! Niskaturvotus oli pieni 0,79 ja koko vastasi viikkoja 12+1 joten laskettuaika olisi nyt 29.1.2014

Työnimeltään tuttavallisemmin ”Stubu” vempuili edes takas, mutta saatiin heti aluksi tuollainen kuva, josta mitat sai hyvin. Sydän hakkasi rytmikkäästi, jalat viuhtoivat ja esiteli itseään kyllä ihan joka kulmasta. Sitten nukahti…liikkis ❤ Vettä oli reilusti kohdussa ja tällä hetkellä näytti siltä, että istukka olisi ehkä edessä.

Jorvissa oli ihan mielettömän mukava fiilis ja ultraaja oli todella empaattinen, mukava, kiireetön mutta kuitenkin realisti ja juteltiin myös esim. diabeteksestä yms.

Nyt on hyvä pössis! 🙂 Stubu ei jaksa näköjään kuvan mukaan kuunnella enempää 😉

Edelleen kai raskaana ollaan..?

Se kaikista luottavaisin olo on hiipunut pois. Fiilikset vaihtelevat ilon ja pakokauhun väliltä. Tissit eivät ole enää niin kipeät ja turpeat, lähinnä nännit vaan.

Mitään varsinaista etomista ei enää ole, kahviakin juon, jos siltä tuntuu…mutta ihan grilliruokia ei silti tee mieli. Siskonmakkarasoppa kyllä upposi yksi päivä ja toisena söin kanawokkia.

Nektariineja yms. menee ihan kilotolkulla. Hassua, äidillänikin meni 😉

Olen yrittänyt rauhoitella itseäni ajattelemalla, että näihin viikkoihin kuuluu myös, että huono olokin helpottaa, että oireiden hiipuminen on ihan normaalia.

Silti pelko jyllää ja välillä ihan melkein jo itken menetettyä stumppia vatsassa…sitten nipistän itseäni, että hei hetkonen, eihän mitään ole välttämättä vielä edes käynyt, nyt kasaa itsesi hysteerinen eukko!

Vatsa on ehkä ihan hivenen kasvanut…en ole kuvia ottanut, mutta mies saunassa huomautti, että vatsa näyttää pulleammalta, vararengas ei ole niin kapoinen enää…tai voihan se johtua siitäkin, etten niin vedä vatsaa sisään. Ainakaan en ole syönyt enempää, kuin ennen. Aika vihannes/kasvislinjalla ollut.

Tunnustellessa vatsaa, se on ehkä aavistuksen kovempi, kuin ennen oli ihan löllö.

Ensi viikolla on ultra Jorvissa ja lisäksi, jos siellä kaikki oki seuraavana päivänä myös sokerirasitustesti, koska olen kuitenkin PCOS tyyppinen tapaus.

Koitan vakuutella itselleni tilastoja, ajattelen, että nettiin ihmiset nyt herkemmin kirjoittavat huonoista kokemuksista, mietin, että oireiden kuuluisikin jo hellittää, tyypillä ei ekassa ultrassa ollut mitään hätää, jonka jälkeen todennäköisyys selvitä synnytykseenkin asti on taas suurempi ja hoen itselleni, että tämä on mun totuus tänään, ota iisisti ja nauti siitä! Mitään vuotoa ei ole ollut ollenkaan. Pissahätä on tiheämmin, kuin ennen. Valkovuotoa aika runsaasti. Kaikki kuulostaa siis ihan normaalilta. Äkillisissä liikkeissä saattaa vähän repästä. Ei tee mieli olla ihan mahallaan.

Voi Stubu, olet niin odotettu ja kauan toivottu! Toivottavasti sinulla on siellä kaikki hyvin! Täällä odotetaan sua jo kovasti!

Stumppihan se siellä!

Voi elämä, miten mua jännitti se ultra! Samaan aikaan sitä odotti, kuin kuuta nousevaa ja pelkäsi, kuin tuomiopäivää. Lopulta se hetki koitti ja vapisin siellä kuin haavanlehti.

Jokainen sekunti tuntui siltä, että kohta se kuva siihen lävähtäisi, mikä taas muuttaisi mun tulevaisuuden. Ja niin se hetki sitten tuli…heti näin, ettei kohtu ollut tyhjä, ennen kuin lääkäri kerkesi sanomaan mitään ja seuraavaksi mies jo hihkaisi: ”Onks toi sydän”, ennen kuin lääkäri kerkesi edelleenkän mitään sanomaan, muuta kuin vastaamaan miehen kysymykseen, että ”on”.

Samassa stumppi rupeskin heiluttelemaan raajojaan ja nähtiin sekin muutamaan otteeseen ruudulla. Sydän löi kiivaasti, säännöllisesti ja vahvasti. Pääperämitta vastasi täysin linjassa hedelmöitysajankohdan kanssa. Ruudulta oli laskettavissa tosiaan kaikki kädet ja jalat tallella. Kaikki oli juuri niinkuin pitääkin olla 🙂

Kyyneleet vaan valuivat poskia pitkin ja mies silitti hiljaa mun päätä 🙂

Nyt on hyvä mieli! Voihan tässä vaikka mitä vielä käydä, mutta näin pitkälle en ole koskaana aikaisemmin päässyt! Ihanaa kesää kaikille!

Rv9 polkaisee käyntiin

Olen suh.koht. tehokkaasti saanut käännettyä ajatukset pois, aina kun olen ruvennut murehtimaan miten tässä käy.

Huonon olon sainkin selätettyä viimein pois. Kunhan vain pidän huolen, ettei tule nälkä ollenkaan, niin ällötys pysyy poissa. Lihaa ei oikein tee mieli, syön lähinnä jogurtteja, salaatteja, avokadoja, hapankorppua, myskiä, mutta spagettia ja jauhelihakastiketa pystyin yksi iltakin jopa syömään. Ällötys hiipii, jos vatsa kerkee mennä tyhjäksi ja näläksi asti. Jos pidän huolen, että muutaman tunnin välein jotain mussutankin, niin pystyn syömään lounaan ja illallisen suht normaalisti 🙂 Itseaiheutettua oli siis tämä! Nyt olen viisaampi!

Viimeksi raskausoireet hiipuivat kokonaan pois ekalla viikolla ja silloinhan raskaus todettiin viikolla 10 tuulimunaksi ja tyhjeni itsestään pois viikolla 11.

Nyt ovat tissit edelleen kipeät, eilen illalla kun äkkiä nousin sohvalta ylös tuli oikein terävä repäisykipu, joka pisti ihan henkeä haukkomaan. Tänään töissä on tullut kaksi pienempää.

Netissä kaikki kirjoittelevat, että kamalat repäisykivut, voi kun niitä ei olisi…mutta en voi sille mitään, mun päässä vaan soi: ”ihanat repäisykivut, lisää vaan, sehän kertoo siitä, että kohtu ilmeisesti kasvaa?” Kyllähän kohtu vähän viimeksikin kasvoi, vaikka olikin tuulimuna…mutta vain alussa…mitä mieltä siis olette, kaiken järjen mukaanhan, repäisykivut johtuu siitä, että kohtu kasvaa edelleen…? Joten siellä saattais olla asukkikin? Äh meneepä pähkäilyksi. Joka tapauksessa, mulle tulee niistä vaan parempi mieli. Voisin ainakin kuvitella, että jos kyseessä olisi tuulimuna tai keskeytynyt keskenmeno, kohtu ei enää enempää kasvaisi, joten ei uusia repäisykipujakaan tulisi…? Vai?

 

Ensi viikolla se hartaasti odotettu ultra. Pitäkää mulle peukut pystyssä! Lomakin alkoi tänään, joten otan juhannuksen iisisti ja koitan vaan olla mahdollisimman hyvä ”kasvualusta” pienelle.

Hyvää Juhannusta kaikille!