Käännän toisen posken ja otan uudestaan turpaani…

Jooh…muutaman päivän rypemisen jälkeen heräsin kuin horroksesta ja päätin, että otetaas sitten vielä ainakin kerralleen turpaan uudestaan…

Unohdin koko clomikuurin, joten kiiruhdin apteekkiin hakemaan sen ja aloitin sen yhden päivän myöhässä. No katsotaan nyt.  Lisäksi tässä kierrossa lähden työmatkalle ulkomaille kp 18 ja oon siellä 4 päivää…Ne ainoat kerrat, kun olen saanut ovistestiin haalean viivan ja kunnon viivat ovat olleet kp 18 ja kp 19…että hukkakierto tästä varmaan tulee joka tapauksessa muutenkin. Ei kyllä mitkään odottavat fiilikset. Vielä, kun voihan olla, ettei ole vika minussa vaan miehessä, niin turhaan sitten näitä clomeja syön.

Miehellä ykköstyypin diabetes ja arvot eivät ole mitkään hyvät nyt. Munuaiset eivät ole hyvässä kunnossa ja lukemani mukaan se voi vaikuttaa hyvinkin siittiöihin. Hän joutuu syömään extralääkkeitäkin munuaistensa toimivuuden takia. Lisäksi hän polttaa tupakkaakin, joka tunnetusti tappaa siittiöitä.

Tavallaan suututtaa, että jos hän kerta alunperin niitä lapsiakin halusi, enkä minä, niin miksi mä joudun kaiken paskan tässä ottamaan niskaani ja hän ei ole valmis luopumaan yhtään omista pahoista tavoistaan. Tuntuu epäreilulta.

Ensi viikolla hänellä aika siemennesteanalyysiin, niin saadaan sitten kuulla siitäkin vähän lisää. Mutta siis päätin, että kierto, kaks…katotaan ne nyt vielä.

Tasaisen harmaata

Suru ei ole enää ollenkaan päällimmäisenä asiana. Ei itketä, ei ns. huoleta, en tunne enää kaipuuta tai epäreiluuttakaan.

Mutta en kyllä tunne oikein mitään muutakaan

Olo on samanlainen, kuin varmaan noilla lehdillä tuolla pihalla. Ei niilläkään varmaan mitään hätää ole, saivatpahan koko kesän heilutella iloisesti puussa ja nyt on jo lehtivihreäkin imeytynyt takas runkoon onnistuneesti, joten odottavat vaan, josko joku siili huolisi pesän pehmusteiksi talveksi.

”Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen ovi avautuu, mutta usein jäämme tuijottamaan sitä sulkeutunutta ovea niin pitkään ja niin pettyneinä, että emme näe niitä ovia, jotka avautuivat meille.”
Alexander Graham Bell

Niin olenkohan nyt jäänyt silti tuijottamaan sitä ovea…? Vaikka en sitä tiedostaisikaan? Ei mulla nyt ole järin paha olo, mutta si siis mikään olo. Kaikki on vähän ihan sama. Lyhyitä ilon hetkiä, lyhyitä suuttumuksia ja sitten takaisin harmaaseen.

”Elinvoima ei ilmene ainoastaan sinnikkyytenä vaan myös kykynä aloittaa kaikki alusta.”
F. Scott Fitzgerald

Oonko jotenkin luovuttanut? Syysmasennus iskenyt? Tai joku muu? Työt on hoidettu, koulutehtävät tehty, kotityöt…no joo, ne on aika rempallaan. Paljon taas liikuttu ja iltaisin viiniäkin vähän taas tissuteltu pitkästä aikaa. Ainakin olen aloittanut tekemään asioita, joista ennen sain paljon iloa…nyt tuntuu vaan, että niistä saatu ilo on tosi lyhytkestoista?

”Hän on köyhä, joka ei tunne tyydytystä mistään.”
– Japanilainen sananlasku

Hmm…tämä voisi myös musta olla:

”Hän on lapseton, joka ei tunne tyydytystä mistään” 😉

Keskenmenosta on nyt yli 30 päivää, kuukautisia ei näy ei kuulu. Sängynpohjalta hereillä samaan aikaan jopa onnistuttu löytämään itsemme yhdessä pariin otteeseen, mutta ei kyllä mitään tietoa ovulaatiostakaan. No ei auta, kuin yrittää ja koittaa keskittyä kaikkeen muuhun pääpainoisesti sillä välin.